Palmas, 13. matkapäivä, 22.3.2012

Uusi päivä valkeni Brasilian 42 000 asukkaan vaneripääkaupungissa Palmasissa 1200 metrin korkeudessa. Matun ja Heikin illanvieton keskeyttänyt vatsatauti oli onneksi parantunut yön aikana, mikä lupaili hyvää sekä päivän excuja että etenkin pitkiä bussimatkoja ajatellen. UPEA:laiset heräsivät tehokkaasti uuteen aamuun kylmillä suihkuilla sekä perinteisellä brasilialaisella valmiiksi sokeroidulla kahvilla.

Kello 9.30 Munari Toursin alitehoinen bussi oppaineen johdatti meidät Brasilian suurimman vanerinvalmistajan Guararapesin vaneritehtaalle kaupungin kupeeseen, jossa tehtaan isännät sekä Rauteen Timo meitä jo odottelivat. Yrityksen teknisen johtajan pitämistä kalvosulkeisista selvisi, että Guararapes on toisen sukupolven perheyritys, joka omistaa kahden vaneritehtaan lisäksi mdf-tehtaan sekä Pato Branco –nimisen yliopiston. Mdf–tehdas hyödyntää vanerinvalmistukseen kelpaamattoman puuaineksen valmistaen tuotteita kotimaan markkinoille. Vanerista 90 prosenttia menee vientiin päämarkkina-alueiden ollessa Eurooppa ja Väli-Amerikka. Vuonna 2002 100 % vanerituotannosta myytiin Yhdysvaltoihin erittäin kannattavaan hintaan. Yritys investoi voittonsa 13 000 hehtaariin metsää parantaen täten raaka-aineen saantia. Muutama vuosi myöhemmin jenkkimarkkina lähti alta ja yrityksen oli etsittävä uusia tuulia. Tällä hetkellä Japanista odotetaan kasvua maanjäristyksen aiheuttaman jälleenrakentamisen myötä.

Guararapesin Palmasin tehdas valmistaa vaneria vuosittain noin 150 000 m³ 500 työntekijän voimin. Viimeistelyä lukuun ottamatta tehdas pyörii neljässä kuuden tunnin vuorossa kuusi päivää viikossa. Tehdaskierroksella silmiinpistävintä oli käsityön valtava määrä. Esimerkiksi ladonnassa ja kittauksessa oli kymmeniä työntekijöitä. Työvoima on Suomen mittapuulla edullista keskipalkkojen ollessa 700 USD:a. Toimihenkilöpuolella tienestit ovat kuulemma Euroopan tasolla. Kokonaisuudessaan työvoimakustannukset ovat kuitenkin suuret ja tulevaisuuden investoinnit tulevat liittymään automatisointiin eli henkilöstön vähentämiseen. Seuraava suurempi investointikohde on uusi ladontalinja, joka on helposti toteutettavissa nykyiseen tehdashalliin. Toinen silmiinpistävä seikka oli tehtaan siisteys. Liekö tehdashalli siisteytynyt vieraita varten, vai onko tehtaassa vain yleinen siisteyden mentaliteetti?

Maittavan Palmasilaisen buffet-lounaan jälkeen kiitimme Guararapesin isäntiä ja siirryimme Rauten johdolla kaupungin toiselle Sudati-nimiselle vaneritehtaalle. Sudatin asiakkaita löytyy jopa Suomesta, sillä muun muassa Aalto-yliopiston päärakennuksen kunnostustyömaalla käytetään Sudatin valmistamaa vaneria. Sudati on vain kymmenvuotias yritys, jonka tuotanto on noin 150 000 m³. Sekä Sudatin että Guararapesin tehtailta löytyy Rauten sorveja, kuljettimia sekä konenäkölaitteita. Suomalaisella konepajalla tuntuukin olevan vahva jalansija Etelä-Amerikan vaneribisneksessä. Vaneritehdasvisiiteillä sumplittiin myös kiltalaisille kesätyöpaikkoja – ei muuta kuin portugalin kurssille ja ensi kesänä Brasiliaan!

Tehdaskierrosten jälkeen puoli kolmen aikoihin lähdimme mopobussillamme kiipeämään Palmasista korkeanpaikanleirille Telemaco Borbaan 1800 metrin korkeuteen. Kuuden tunnin bussimatkalla pidimme valokuvaustauon Iguassu-joen varrella Copelin vesivoimalaitoksella, jossa oli kevyt 100 metrin pudotus. Vauhtia bussiin koitettiin saada paikallisesta kotiviinistä, jonka maku osoittautui hedelmäisen mansikkaisesi sekä runsaan etikkaiseksi. Perillä Telemaco Borbassa olimme 00.24 ja exculaiset vaipuivat unten maille keräämään voimia seuraavan päivän Klabinin excua varten.

Meçanistit Iiris & Heikki

Itaipu ja Palmasin mekanisti-illanvietto, 12. matkapäivä, 21.3.2012

Matkamme kahdestoista päivä alkoi viihtyisissä merkeissä hotellin herkullisen aamupalan ja Saken jäätävän aamuanalyysin kera. Tässä energiatekniikan analyysissä pohdittiin kovasti saako lämpimästä kaljasta enemmän energiaa kuin kylmästä, mutta lopputulos taisi jäädä arvoitukseksi. Aamupala maistui silti hyvältä, vaikkakin Don Tanelin hedelmäsalaatti olikin kirpeetä. Kun mahat oli täytetty, suuntasimme bussiin ja kohti Itaipun vesivoimalaitosta.

Brasilian ja Paraguayn rajalla sijaitsevalle Itaipulle saavuttuamme pääsimme katsomaan erittäin informatiivista ja valaisevaa esittelyvideota, joka tosin oli puhuttu portugaliksi ja tekstitetty espanjaksi. Kielimuurista huolimatta kuuntelimme erittäin tarkkaavaisina. Ainakin se selvisi, että Itaipun läpi kulkee päivittäin 40 kertaisesti Iguassun putousten vesimäärä. Esitys ei myöskään jättänyt epäselväksi sitä, kuinka mahtipontinen projekti on ollut ja toisaalta se ei avannut projektin vaikutuksia ympäristöön. Esittelyn jälkeen suuntasimme bussille, joka kuljetti meitä ympäri voimalaa. Ensimmäiseksi pääsimme tutustumaan kuumankosteaan turbiinitilaan ja ”katedraaliin”, joka oli käytännössä tyhjä tila padon sisällä. Näillä ”katedraaleilla” oli kuulemma säästetty huomattavasti betonikustannuksissa. Sitä tosin ei kerrottu kuinka suuri osa se oli voimalan 12 miljardin dollarin rakennusbudjetista.

Padon läheisellä näköalapaikalla vieraillessamme kuri oli kovaa ja useampaakin seurueemme jäsentä ojennettiin aitaan nojailusta ja sen päällä istumisesta. Paikalla saimme tietää kaikenlaista statiikkaa padosta, muutamia mainitakseni:

-       8 km patoa

-       vain 0,10 km^2 lisä veden peittämään alueeseen

-       50%/50% Brasilian ja Paraguayn omistama

-       Paraguay ostaa 8% ja myy loput Brasilialle (92% tuotannosta Brasilialle)

-       Itaipun tuotanto 90% Paraguayn energiantarpeesta

Itaipun vierailumme oli hieman myöhässä ja edessämme kuulemma kuuden tunnin ajomatka seuraavaan kohteeseemme Palmasiin. Näiden seikkojen johdosta suoritimme luultavasti koko matkan nopeimman ruokailun; 23 henkilöä söi buffetlounaan 15 minuutissa matkanjohtajamme tiukkojen aikamääreiden puitteissa. Matkan varrella tutustuimme myös paikallisiin poliisivoimiin tietarkastuksen merkeissä. Univormut näillä koppalakeilla olivat hyvin särmät beigen väriset asut, joissa hiha- ja kaulusmerkit olivat paikoillaan just eikä melkein. Myös ryhdikäs asento, asevyö sekä aurinkolasit vakuuttivat meidät Brasilian poliisista.

Parin vessa- ja oluenostotauon sekä 8 tunnin jälkeen pääsimme vihdoin Palmasiin, jossa aikamääre oli taas 15 minuuttia hotellilla ennen Rauteen ja Guararapesin illanviettoon lähtöä. Monet suosivat tässä vaiheessa ranskalaista suihkua ja matka jatkui ravintola Martikaiasiin ripeästi. Illanvietto lähti jälleen mukavasti käyntiin caipirinhojen kera eikä ruoassakaan jälleen kerran ollut valittamista. Myös muut tarjoilut toimivat erittäin hyvin, sillä Sakke sai soitettua paikalle portugalista myös paikallista naisseuraa.  Ilta sujui melko rauhallisesti mekanistien piirittämien edustajien sekä seurueen puolesta.

- Victoria

Iguassun putoukset, 11. matkapäivä, 20.3.2012

Heräsimme 6:30 puhelimen soidessa kimeästi ulisten. Kyseessä ei ollut matkanjohtajan käskynjakokierros, vaan  työhaastattelupuhelu Kymiltä. Harvapa on tullut haastatelluksi puhelimitse Brasilian, Argenttiinan ja Paraguayn rajakaupungissa Foz do Iguassussa. Huonekuntamme muita veijareita  Jannea ja Tanelia ei aikainen herätys innostanut.. Vielä hetken torkuttuamme lähdimme aamiaiselle. Hotel Nadain aamiainen yllätti ylenpalttisuudellaan. Tarjolla oli 5 erilaista tuorepuristettua mehua, useita eri leikkeleitä, leipälajeja aina patongista juustoleipään eli pao de guenteen sekä tietysti munakokkelia ja choritzoja. Pika-aamiaisen jälkeen suuntasimme bussille, jossa oppaamme Marcos odotti meitä valmiina johdattamaan porukan Iquassun putousalueelle.

Noin kahdenkymmenen minuutin matkanteon jälkeen Marcos keräsi koko poppoon passit rajanylitystä varten. Putousaluehan sijaitsee kolmen maan rajavyöhykkeellä. Rajanylityksen jälkeen jätimme bussin ja lähdimme intoa täynnä kävelemään kohti Argentiinan puoleisia putouksia. Viidakon siimeksessä luikerrellut polku ja kuuman kostea atmosfääri sai Jaska Perro Vartiaisen ottamaan hieman paitaa pois. Sekuntia tai kahta myöhemmin paistoi nahkaa kaikkialla. Vaaleahko hilpeästi etenevä UPEA-porukka herätti hymyn monen vastaantulijan kasvoille. Hetken kävelymatkan jälkeen saavutimme ensimmäisen jokipurosen, jonka jälkeen seurasi toinen toistaan suurempia ja kirkasvetisempiä puroja, jotka putosivat Rio Iguassuun. Oli kuitenkin selvää ettei taustalla kuulunut putouksen pauhu ollut tullut näistä pienistä putouksista vaan jostakin paljon massiivisemmasta. Seuraavan viidakonpätkän jälkeen saavuimme näköalatasanteelle, josta avautui häikäisevä näky kohti La Boca del Hornoa eli paholaisen kidaksi nimettyä valtavaa putousta. Hevosenkengän muitoinen putous oli yli sata metriä korkea ja virtaama oli verrattavissa suomen suurimpien jokien yhteisvirtaamaan. Varmuudella viimeistään nyt kaikille selvisi miksi Iguassun putouksille oli saavuttu. Matkaa Boca del Hornoon oli vielä muutamia satoja metrejä ja polku oli tullut tiensä päähän. Halusimme kuitenkin lähemmäs itse kitaa. Seuraavaksi hyppäsimme turisteille tarkoitettuun junaan joka kuljetti meidät seuraavalle asemalle, josta oli määrä jatkaa pitkospuita pitkin kidan yläpuoliselle näköalatasanteelle.

Viidakossa ja sen puroissa näimme useita eri eläinlajeja kuten monneja, apinoita, suuria perhosia sekä Late Matikaisen paikallisiksi mäyriksi nimeämiä elukoita, jotka söpöydellään pehmensivät urheilumestarinkin. Paikalliset kutsuivat näitä suloisia elukoita Ipiringoiksi. Kidan näköalatasanteella kastautumisen ja muutamien kuvien ottamisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti lounasta. Churrascarialounaan jälkeen suuntasimme Brasilian puolelle ihailemaan putouksia. Kenties parhaat näkymät näimme joen reunan näköalatornista, joka kohosi korkealle koko putousalueen yläpuolelle.

Onnellinen, mutta väsynyt UPEA-ryhmä saapui hotellille kello kuuden maissa. Hotellilla porukka jakaantui kukin omiin harrastuksiinsa, osa lähti salille ja toiset altaalle virkistäytymään tai päivittämään metsästysseuran kotisivuja. Lähdimme Laten ja Sakke Vuorisen kanssa lenkille. Suurin osa meni päivästä uupuneena aikaisin nukkumaan. Huhu kuitenkin kertoo, että hotellin altaalla vietettiin villejä allasbileitä aamun pikkutunneile.

Terveisin,

Glörä

- Jaakko otti paitaa pois

Sao Paolon kansainvälinen lentokenttä, 10. matkapäivä, 19.3.2012

Hola !

Täällä matkanjohtaja jälleen kertomassa matkamme edistysaskelista.

Maanantaina oli semihapokas herätys, kun 3:30 oli pick up hotellilta lentokentälle. Lentomme Iguassun putouksille Sao Paolon kautta lähti 6:00 ja meidän piti olla lentokentällä jo 4:00. Noh, saimme kaikki tsekattua itsemme sisään ja pian jo exculaiset löytyivätkin kentän Mc Cafe:sta. Montevideon lentokentällä meinasi ilmetä ongelmia, kun jotkut joukkomme herrasmiehistä olivat unohtaneet tai hukanneet Argentiinasta tultaessa saadut kupongit. Onneksi lentokenttävirkailijoilla riitti hyvää mieltä ja saimme kaikki passintarkastuksen toiselle puolen. Siinä meillä oli hetki aikaa toimittaa viimeiset Uruguay-shoppailut – tai oikeastaan ainoat, sillä sunnuntaina kaikki oli kaupungissa kiinni. Itse ostin muistoksi nahkaiset lasinaluset sekä mm. Uruguaylaista rockia. Olimme varautuneet maksamaan 36 USD:n arvoisen “maastapoistumis maksun” Uruguaysta poistuttaessa, mutta sitä ei kyseltykään missään. Näin ollen jokaiselle matkalaiselle tuli yhtäkkiä 36 USD:tä lisää yhteiseen matkakassaan ! Nice.

Lento Sao Paoloon meni aika kivuttomasti, kun kaikki varmaan nukkuivat. Tai minä ainakin.

Sao Palossa meitä sitten odottikin kokonaan uusi maa, jälleen uusi valuutta ja kokonaan uusi kieli! Antti ja Kati meidän porukasta osaavat hieman portugalia, mutta me muut olimme aluksi aivan sekaisin. Edessä oli 5 tunnin odotus lentokentällä ennen seuraavaa lentoamme Iguassun putouksille. Aikaa kulutettiin mitä erilaisimmin tavoin; Sakke kävi kiillottamassa nahkakenkänsä, minä ja Pehu ostimme tuorepuristetut mehut, NAM!  Jaakko, Heikki ja Aleksanteri ainakin kävivät ulkona ottamassa brunaa, jotkut pojat kävivät McDonaldsissa, Iiris soitti työpuhelun Ruotsiin ja iso osa otti lepiä turvatarkastuksen toisella puolen.

Turvatarkastuksen toisella puolen oli aivan ylihintainen lentokenttä snack-bar sekä kirjakauppa, jossa myytiin tientenkin vain julkaisuja portugaliksi.

Aika kului siantappoa lyöden, nukkuen, kuvia katsellen ja tietenkin oppien. Niin, Antilla, Jaakolla ja Sakella oli varsinainen oppimispiiri käynnissä, kun he yhdessä kertasivat erilaisia repliikkejä portugaliksi aina itsensä esittelystä naisen viettelyyn asti.

Kun vihdoin pääsimme koneeseen, tuli uni sielläkin aika monelle. Itse heräsin jossain vaiheessa ennen laskeutumista ihastelemaan maisemia. Koska lensimme rannikolta sisämaahan, ja lähinnä Paranan päällä, oli maisema todella alavaa ja vain siellä täällä oli metsiä.

Saavuttuamme lentokentälle, saimme aika kauan jännittää, tuleeko ne laukut.. olimme joutuneet Sao Paolossa nimittäin chekkaamaan ne uudestaan sisään, ja odotus oli pitkä. Onneksemme kaikki saivat laukkunsa ja pian olimmekin jo vastaanottoaulassa, jossa meitä oli vastassa oppaamme Marcos. Hän tulisi olemaan seurassamme seuraavat päivät Iguassun putouksilla ja jatkamaan matkaa kanssamme aina Curitiban lentokentälle asti.

Marcos vei meidät hotellille rahanvaihto – ja turistikrääsäpisteen kautta ja iloksemme saimme huomata, että hotelli oli aika jees. Pian kaikki olivat jo uima-asuissaan ja poolilla ottamassa aurinkoa ja potkimassa palloa. Janohan siinä pääsi yllättämään ja eikös kohta piccolo tullutkin ottamaan väsyneiden matkalaisten juomatilauksia. Palvelu toimi, oh yes!

Auringon laskettua nälkä alkoi vaania ja olimmekin kuulleet Churrascaria-nimisistä paikoista ystäviltämme konelaisilta. Näinpä kysyimme respasta lähimmän churrascarian osoitteen ja he opastivatkin meidät Bufalo Branco:n. Ensimmäiseksi churrascaria-kokemukseksi tämä oli aika petollinen, sillä tämä churrascaria oli up scale. Kun astuimme sisään ravintolaan, kaikkien nälkä vain yltyi kun näimme notkuvat pöydät.

Illallinen tulisi maksamaan 49 pesoa per nuppi, eli reilu 20 euroa. Kuulosti hyvältä, vaikkemme ihan tienneet mitä edessä oli. Aloitimme kiertämällä salaattipöytää, joka oli runsas. Oli sushia, erilaisia salaatteja, viiriäisen munia, pitaleipää, pähkinöitä, ja sitä mangoa. Mango oli niin tuorettam että se vain suli suussa. Varsinkin Pehun.

Saatuamme lautaset täyteen herkkuja alkoi tarjoilijat mirrit kaulassa tuomaan meille mitä erilaisimpia lihoja. Tarjolla oli sirloinia, rumpsteakkia, ribbsejä, kanan koipia, kanan sydäntä, lihapullia, possun filet mignonia, kyttyrää, erliaisa makkaroita ja aivan erikoista grilliherkkua, eli kaneli-sokerikuorrutettua ananasta. MUMS ! Kaikki tämä tuotiin pöytiin tarjoiltuna ja kukin meistä löysi juuri sen paistoasteen, mistä eniten piti. Katja, Pehu ja minä fiilistelimme ah niin raa’alla, ensiluokkalisella lihalla.

Viiniäkin siinä kului ja vatsat täyttyi. Joitakin loppui tila mahasta, toisilla taas oli edelleen se jälkiruokamaha erikseen. Kaiken tämän herkuttelun lisäksi paikan päällä oli ihana duo soittamassa latinalaisen amerikan sointuja ja jotkut meistä ostivatkin heidän CD:nsä muistoksi. Kotimatkan suorittaminen kävellen oli aika hyvä veto.

Maha täynnä oli ihana päästä vihdoin nukkumaan erittäin pitkän päivän jälkeen. Huomenna tulee olemaan rankka päivä, kun pääsemme vihdoin näkemään itse putoukset!

- Ciao ! johanna

Montevideo, 8. matkapäivä 17.3.2012

Tervepä terve ja heipä hei! Täällä viime vuoden aikana lähes uruguaylaiseksi muuttunut ja aikaisemmin jo Don-arvonimen saanut Taneli!

Montes del Platan vierailun jälkeen suuntasimme kohti Montevideota. Bussimatkalla porukka oli melko väsynyttä, ja siksi monet nukkuivat, tai ainakin yrittivät. Saavuttuamme kohteeseen muutama urhea UPEAlainen ryntäsi yllättäen lenkille Ramblalle. Lenkin aikana komeat, ilman paitaa juosseet urokset keräsivätkin paikallisilta paljon katseita.

Lenkin jälkeen palattiin tavalliseen päiväjärjestykseen, kun useat kaljatölkit sihahtelivat auki. Läheltä hotelliamme löytyi myös hyvin suosituksi osoittautunut paikallinen pizzeria, jossa useat kävivätkin myös toisen kerran vierailumme aikana.

Ruoan jälkeen UPEAlaisille tuli kiire käydä täyttämässä juomavarastonsa, jotta illasta selviydyttäisiin. Allekirjoittanut kuulikin pian omista lähteistään, että tänä päivänä oli St. Patrick’s day. Paikalliseen tapaan kyseisenä päivänä pukeudutaan vihreään, ja ihmiset kokoontuvat vanhan kaupungin kaduilla juhlimaan. Lähes paikallisena kuitenkin tiesin, että illalla ja yöllä vanhassa kaupungissa liikkuminen oli vaarallista. Toisaalta reissun aikana olimme jo tehneet kaikkea mahdollista, jota ei olisi saanut tehdä, joten päätimme lähteä uuteen seikkailuun yhdessä.

Ennen lähtöä kuitenkin aloittelimme läheisellä Plazalla ja jätimme arvokkaimmat tavaramme hotellille. Noin yhden aikaan porukkamme suuntasi kävellen kohti vanhaa kaupunkia.

Jo matkalla huomasimme, että illan aikana tulisimme kärsimään miestappioita: kun pysähdyimme Plaza Independencian lähellä sijaitsevaan kuppilaan, suuntasi ensimmäinen näätäkaksikko jo kohti paikallisia mujereksia. Tässä vaiheessa kukaan ei kuitenkaan päässyt kosketusetäisyyttä lähemmäksi.

Vihdoin savuttuamme vanhaan kaupunkiin, huomasimme katujen olevan täynnä ihmisiä – allekirjoittaneen ennusteet siis pitivät paikkaansa! Melko pian ryhmämme asiantuntijan nälkä alkoi kasvaa niin paljon, että hänen seuraakseen oli lähetettävä muutama henkilö lapsenvahdiksi. Loppuryhmän mielenkiinto alkoi pikkuhiljaa hiipua vanhan kaupungin suhteen, ja siksi he ottivatkin taksin ja lähtivät kohti Pocitoksen kaupunginosaa. Pocitoksessa baarivalikoima oli laaja. Ensimmäisenä sankarimme suuntasivat kohti paikallista Onnelaa, jonne he eivät kuitenkaan päässeet, siltä Lauri “ai se eu te” Pehu-Lehtoselta olivat housut jääneet hotellille. Sen jälkeen vuorossa oli toinen yökerho, jonne jonotimme noin 15 minuuttia ennen kuin jano yltyi niin kovaksi, että suunnitelmaa oli pakko muuttaa. Lopulta päädyimme hyvin idylliseen paikkaan nimeltä Pony. Iltamme sujui vallan mainiosti, vaikka yhdeltä meistä menikin näkö ja kaksi muuta harjoittivat sleep dancingiä. Baarin mentyä kiinni osa ryhmästä lähti suomalaisille hyvin tyypilliseen tapaan paikalliseen mäkkäriin, kun osa taas säntäsi hotellille syömään aamupalaa.

Illan aikana nautittu keitto ja vähäiset yöunet vaativat osalta veronsa ja tällä kertaa itse Lerssen päätyi paikallisen hotellin Most Wanted -listalle. Mutta miten Lerssen päätyi tähän kuntoon? Ja mitä tapahtui meidän kasviasiantuntijallemme?

Kadotettuamme heidät jäivät he muutaman muun soturin kanssa vanhaan kaupunkiin, josta heidän matka johti lopulta Tres Perrosiin. Valinta osoittautui selvästi oikeaksi, sillä lähes jokainen sotureistamme pääsi todella hyvälle kosketusetäisyydelle. Yksi poikkeus oli Herra Vuorinen, jonka käsinkirjoitettu iskulauselista ei uponnut paikallisiin leidiisseihin. Loppuillasta myös urheilumestarimme osoittautui liian pelottavaksi. Muuten hänen iltansa oli todella onnistunut ja hän käytti kulkuvälineenä myös muun muassa helikopteria.

UPEAt tytöt heräsivät jo aikaisin aamulla ja suuntasivat myöskin la Ramblan beachille. Keskipäivän aurinko aiheutti myöhemmin paikallisissa kummia reaktioita, kun tyttöjä kuvailtiin beachipäivän jälkeen “las chicas blancas y rojas”.

Sunnuntaiaamuna eilisillan pippaloista nauttineet UPEAlaiset nukkuivat iltapäivän puolelle ennen kuin he suuntasivat hikeä nostattaneen lounaan jälkeen Ramblalle ottamaan aurinkoa – ilman paitaa tietysti. Ramblalla saatiin nauttia kauniista ilmasta, hyvästä seurasta ja pienistä futisreeneistä. Illalla suuntamisen jälleen kohti Pocitoksen kaupunginosaa, tällä kertaa kuitenkin yhteisen illallisen merkeissä. Uruguaylaiseen tapaan kuuluen suurin osa ryhmästämme pääsi jälleen nauttimaan herkullisesta Chivitoksesta, ja ottivathan muutamat jopa pullon shamppanjaa. Illallisen loppusummkaksi kertyi vain reilut seitsemän tonnia. Illallisen jälkeen kaikki lähtivät kiltisti hotellille ottamaan unta palloon, sillä seuraavana aamuna oli aikainen lähtö lentokentälle.

Ja jos ihmettelette, että kävimmekö katsomassa nähtävyyksiä, niin en tiedä. Montevideossa meillä ei onneksemme ollut opasta mukana, sillä kokemuksesta tiesimme että oppaathan ovat eräälle sankarillemme kryptoniittia. Meidän porukkamme tutustuminen kaupungin kulttuuriin oli lähinnä oman kokemuksemme kautta, ja mielestäni  se onnistui todella hyvin ja saimme lisää muistoja, jotka eivät todennäköisesti unohdu koskaan!

Yours truly,

Von Tannel

p.s. Matkanjohtajan kommentti: Voin ylpeänä todeta, että me 23 opiskelijaa selvisimme Argentiinan Buenos Airesista ja Uruguaysta ilman mitään tappiota! Kukaan ei joutunut uhatuksi, eikä mitään pöllitty.

Colonial del Sacramento, Montes del Plata-excursion toinen päivä, 17.3.2012

Eilisen pitkän excupäivän ja sitäkin rankemman illanvieton jälkeen aamun herätys oli, sanoisinko, rapea. Matkanjohtajana voin jälleen ylpeänä todeta, että kaikki saatiin reippaasti bussiin noin yhdeksän aikoihin, vaikka eräätkin tytöt herätettiin sängyistään sillä minuutilla, kun bussissa olisi pitänyt olla.

Pienen ajomatkan jälkeen saavutimme ensiksi route 55 rakennustyömaan. Yritys rakentaa 12 km uutta valtatietä, jotta tehtaan vilkas rekkaliikenne ei kulkisi lähellä olevan kaupungin läpi, vaan omaa valtatietään pitkin. Projektin ajaksi Montes del Plata oli järjestänyt mm. bussikuljetuksen koululaisille, jotta turhilta onnettomuuksilta vältyttäisiin. Jälleen pienen ajon jälkeen saavutimme vihdoin tehdasalueen aidat. Tehtaalle oli varattu laaja alue, noin 300 hehtaaria jos oikein muistan, jonne tehtaan eri toiminnot tulisi sijoittumaan väljästi. Näin myös laajentuminen tulevaisuudessa ja huoltotyöt on helpompia. Saavuttuamme tulevan tehdasalueen porteille, eilisiltaisesta illanvietosta johtunut heikohko olo muuttui lähinnä innostukseksi, jännitykseksi ja odotukseksi. Meillä oli edessä ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan rakenteilla olevaan sellutehtaaseen. Tällaisia projekteja ei ihan joka vuosi pääse näkemään ja jännitys tiivistyi ryhmässämme.

Pääsimme bussiajelulle tehtaan porttien sisälle, ja saimme huomata, kuinka laaja projekti kyseessä tosiaan on. Paikalla oli Andritzin insinööritoimisto sekä eilaisia parakkeja muihin suunnittelu – ja hallintotehtäviin. Onneksi meillä oli bussi alueella liikkumista varten, sillä jalan etäisyydet olisivat olleet todella pitkät.

Kerrankin sai nähdä, kuinka kaustisointi, soodakattilla, kuorimo ja muut sellutehtaan osiot rakentuivat. Eri toimintojen välille oli varattu reilusti tilaa ja tehdasalue oli varsin laaja. Bussikierroksen aikana ymmärsi paremmin kaiken sen, mitä meille oli kerrottu ensimmäisenä excursiopäivänä. Kyse kun ei ole pelkästään sellutehtaan rakentamisesta, vaan projektiin liittyy ongelmia edessä olevan merialueen ruoppauksesta aina 6000 ihmisen päivittäiseen ruokkimiseen. Tällä hetkellä tehtaan rakennusprojekti työllistää päivittäin useita tuhansia paikan päällä, ja pitää muistaa myös kaikki Suomessa ja muualla tehtävä suunnittelu- ja johtotyö.

Vaikka tulevaisuudessa tehdas tulee työllistämään suoraan vain muutamia satoja ihmisiä, on tehtaan työllistävä vaikutus useita tuhansia.

Tämän kaksipäiväisen excursion jälkeen olimme oppineet yllättävän paljon Stora Enson, Araucon ja näin ollen Montes del Platan toiminnasta. Siitä, kuinka läpinäkyviä he haluavat olla, kuinka politiikka, yleinen asenne ja propaganda vaikuttavat suunnitelmiin, ja kuinka viestintä hoitaa tärkeää roolia monikansallisen yhtiön päivittäisessä elämässä. Saimme ensimmäistä kertaa nähdä ketjun kasvin istutuksesta tulevaisuuden sellutehtaaseen. Excursio kaiken kaikkiaan oli mitä opettavaisin, ja me exculaiset, me UPEAlaiset loimme sellaisia muistoja, jotka jäävät elämään niin meidän henkilökohtaisiin elämiin, killan historiaan kuin yritysedustajienkin mieliin.

Rakenteilla olevan tehdasosion jälkeen jatkoimme kohti Colonial del Sacramentoa, ja poikkesimme siinä matkalla perinteiselle Uruguaylaiselle lounaalla. Exculaisten mahat meinasivat räjähtää jo muutaman ruokalajin jälkeen, vaikka ruokaa oli tulossa montaa eri lajia vielä lisää. Mums ! Kaiken huipuksi, ravintola oli osannut odottaa meitä suomalaisia, sillä jälkiruokana meitä odotti täytekakku, jossa oli Uruguayn ja Suomen liput sekä tervetuliais toivotus.

Mahat täynnä jatkoimme matkaa UNESCO:n maailmanperintökohteeseen Colonial del Sacramentoon, jossa Stora Enso oli järjestänyt meille kaupunkikierroksen. Matkaoppaana meillä oli mitä viehättävin vanhempi nainen, joka kertoi omalaatuisella aksentillaan meille kaupungin ja Uruguayn historiasta. Mieleen jäi kuuman auringonpaahteen lisäksi oppaan kova markkinointi. Hän pyysi meitä kertomaan sijoittajaystävillemme tästä kauniista kaupungista, ja kannustamaan heitä investoimaan esimerkiksi rappiolle joutuvaan teatteri- ja musiikkiesitys tilaan. Myöskin jos mietit(te) häiden järjestämistä, suositeltiin Colonial del Sacramentoa lämpimästi. (varsinkin jos kyseessä kansainväliset häät)

Yllättävää kaupunkikierroksessa oli se, ettei mistään tohtinut löytää Colonia-postikortteja. Siis ei mistään. Toisaalta säästyipähän nekin pesot, joita ei UPM:n ja Stora Enson huolenpidon aikana päässyt kovinkaan käyttämään.

Coloniasta matka jatkui kohti Montevideota.

- Johanna

Montes del Plata Plantaasit, 6. päivä Perjantai 16.3.2012

Hola, Hola!

Ajastamme plantaaseilla, luonnonpuistossa ja Colonian yöelämässä teille kertoo minä Karkki. Olen UPEA-hallituksen yksi neljästä jäsenestä ja vastaan excun virallisesta julkaisusta.

Aamun räväkän herätyksen jälkeen matkamme Fray Bentosista kohti plantaaseja alkoi.  Lyhyehkön bussimatkan päässä sijaitsi Montes del Platan plantaasien yksi päämajoista,  jossa meille pidettiin  hyvin mielenkiintoinen ja valaiseva presis Montes del Plata yrityksestä viehättävän Lucian toimesta. Esityksen jälkeen puimme turvaliivit niskaan ja lähdimme kohti plantaaseja.

Ensimmäiseksi meille esiteltiin juuri kaadettu alue, jossa maata möyrittiin parasta aikaa. Kyseisen alueen haastavuutena olivat muurahaiset ja yllättävät kylmät jaksot. Aukiolta siirryimme kohti kovasti odotettua aktiviteettia, taimien istutusta! Meille oli varattu suurehko alue, rautatankoja sekä joitakin korillisia taimia. Intoa tihkuen asetimme suloiset eukataimet niiden omille paikoilleen. Hommien lomassa meitä alkoi laulattaa. “Me istutimme yhdessä puun”. Tuumasimme tehdä Tuiskun Antille kappaleeseen uuden, paremman musiikkivideon kuvaamalla meitä istuttamassa puita. Varma hitti! (Videomateriaalia luvassa)

Taimien jälkeen lounastimme ja kävimme kurkkaamassa rannalla olevia hakekasoja. Ilma oli kuuma ja täydellinen. Vatsat täynnä ja kasat nähtyämme jatkoimme matkaa kohti luonnonpuistoa. Kävelimme puistossa opastetulla kierroksella hyvän tovin. Puistossa oli paljon eläimiä. Puumista villisikoihin ja tukaanista vyötiäisiin. Oppaanamme toimiva setä poimi lähes jokaisen elukan häkistään ja heilutti sitä millon hännästä ja millon mahasta edessämme. Ainoat epämieluisat eläimet olivat meitä syövät itikat.

Eläimet nähtyämme siirryimme ihailemaan 1800-luvun lihan suolaustehdasta. Se oli UPEA! Puita kasvoi punatiilisesta tehdasrauniosta villeinä joka suuntaan ja joka paikasta. Puiden rungot mutkittelivat seinää pitkin, kuin jättiläiskäärmeet. Näky oli suoraan Disneyn viidakkokirjasta. Pojat löysivät  käärmeen raunion kupeesta ja päättivät päämme menoksi heilutella sitä naamojemme edessä. Me tytöt juoksimme henkemme edestä. wää.

Plantaasien ja luonnonpuiston jälkeen veimme Iiriksen lääkärille Fray Bentosiin. Antibiootit ja VIP-kohtelun saatuaan jatkoimme matkaamme kohti Colonia del Sacramentoa. Bussimatka oli tähän mennessä kaikista hiljaisin. Kaikki nukkuivat lähes poikkeuksetta.

Olimme perillä klo 22.00 aikoihin ja täysin valmiita unten maille. Meillä oli kuitenkin edessä illanvietto Stora Enson viiden suomalaisisännän kanssa läheisessä ravintolassa. Puolen tunnin siistiytymisen jälkeen lähdimme unisin silmin kohti ravintolaa.

Ravintolan edustalla soi paikallinen musiikki lujalla ja isäntämme tulivat iloisesti tervehtimään ja ohjaamaan kohti pöytää. Eteemme tuotiin ensimmäiseksi paikallinen drinkki caiprinha, jota seurasi viinit ja herkulliset tapakset. Hymy kiri pikku hiljaa matkalaisten kasvoille ja väsymys näytti unohtuvan. Pääruoan syötyämme oli teekkarilaulujen ja muiden excuperinteiden aika. Ilta oli todella onnistunut. Osa exculaisista lähti hotellille väsymyksen otettua vallan ja osa jäi lauleskelemaan ravintolan katolle excuisännän kitaran säestyksellä.

Viimeisen laulun on täytynyt olla “Minne”.

Hasta la vista Caiprinha!

- Karkki Karamelli

Fray Bentos, 5. päivä Torstai 15.3.2012

Aamu alkoi aikaisella herätyksellä pilvettömän Buenos Airesin taivaan alla. Lähtö hotellilta satamaan oli 6.30, mutta valon määrä piristi niitäkin, jotka olisivat mieluusti jääneet nukkumaan. Satamassa astuimme lauttaan. Lähtöselvitykset hämmensivät useitä, koska tunnelma oli enemmän lentoaseman tapainen lähtöselvityksineen ja laukun luovutuksineen, kuin perinteisen Helsinki Tallinna välisen laivan sataman. Siirtyminen Argentiinasta Uruguaihin alkoi!

Lauttamatka meni aika pitkälti unen vallassa ja osa bussimatkasta Colonia Sacramentosta Fray Bentosiin. Matkan aikana pojat katselivat videoita edelliseltä illalta ja viihdyttivät väsynyttä bussikansaa Buenos Airesin tempauksilla. Uruguain silmän kantamattomiin jatkuvat alavat maat saivat ainakin allekirjoittaneen kuikuilemaan innoissaan ylväänä odottavaa sellutehdasta. Iidaa tosin harmitti hävinneet excuhousut jo ennen ensimmäistä kohdetta, mutta onneksi pukukoodi exculle ei ollut ihan yhtä tiukka kuin luulimme. Muutenkin paikalliseen leppoisaan “vähän sinne päin” menttaliteettiin tottuminen vie oman aikanasa.

Fray Bentos on pikkukaupunki, jota voi hyvin verrata suomalaisiin pikkupaikkakuntiin, jotka pyörivät pitkälti tehtaan ympärillä. Kaupungin matalat talot ja muutama suomeksi kirjoitettu mainoskyltti saivat ainakin hetkeksi ajatukset piipahtamaan kotona. UPM:n tarjoaman ruokailun jälkeen suuntasimme kaupunkikierrokselle ja piipahdimme vanhan säilyketehtaan raunioilla. Kuvottava säilötty kaksipäisen vasikan pää ja muut enemmän tai vähemmän etovat yksityiskohdat saivat ainakin minut jättämään säilykkeiden syönnin pitkäksi aikaa. Kauniit maisemat ja ystävälliset ihmiset on varmasti osittain ollut syynä siihen, että britit ovat aikoinaan valinneet juuri Fray Bentosin säilyketehtaansa paikaksi. Battajapunotusta nenään ja otsaan kerrytti useampikin exculainen sinisenä kimaltavan meren ja pilvettömältä taivaalta porottavan auringon avulla. Kuitenkin päivän kohokohta ja sellistin märkä päiväuni oli vasta edessä.

Muutamallakin bussissa istuneella taisi mennä hermot, kun hihkuin innosta tehtaan porttien lähestyessä. Ilo meinäsi tosin loppua lyhyeen, kun osa meistä ei ollut tajunnut tehtaan vaativan kaikilta passeja portilla, jotta pääsisimme sisälle. Pienen kiukkukohtauksen ja säätämisen jälkeen kaikki onneksi pääsivät mukaan kierrokselle. Huomattava ulkoinen ero totuttuihin suomalaisiin sullutehtaisiin oli ihanan sellun tuoksun puuttuminen, mutta sitä tuskin kovin moni kaipasi, ainakaan mekanistit. Tehtaalla vietettyjen kahden onnettomuusvapaan vuoden juhlien takia kierrosaikamme †ehtaalla jäi valitettavan lyhyeksi. Pääsimme kuitenkin ihailemaan maisiemia soodakattilan katolle! Lähdön koittaessa osaa meistä (etenkin minua) piti lähes pakottaa poistumaan tehtaalta. Onneksi aina voi toivoa pääsevänsä paikalle uudestaan. Moderni, uusi ja iso sellutehdas on aina vaikuttava kokemus, jollaisia matkan sellistit toivovat vielä näkevänsä lisää matkan aikana.

Illalla pääsimme viettämään tehtaan johtajan Jussi Penttilän ja toisen suomalaisen isäntämme  Asko Paakin kanssa aikaa tehtaan omalla klubilla. Auringon laskiessa ja maalatessa taivaan punaiseksi pääsimme saunomaan ja uimaan. Kun päivän tomut oli pesty ihoilta siirryimme syömään perinteistä Urugualaista grilliruokaa Asadoa. Viini virtasi ja yllytti sellistitkin laulamaan sellistilaulun “sellistin poika”. Ilta oli mahtava kaikin puolin. Osan ilta venyi aamuun asti, mutta kaikki parhaat bileetkin loppuvat aikanaa, kiitos UPM!

Henna

Ps. Sellu vaan on niin seksikästä

Buenos Aires, 4. päivä, 14.3.2012

Matkanjohtajan päivä Buenos Airesissa

Tiistaisen tangon ja illanvieton jälkeen otettiin rento aamu keskiviikkona. Meillä oli treffit puulta syksyllä valmistuneen Lasse Juuselan kanssa kymmenen aikaan hotellilla. Buenos Airesilaiseen tapaan, ruuhkaan upposikin enemmän aikaa ja pääsimme liikkeelle hotellilta vasta yhdentoista aikoihin. Samoihin aikoihin osa porukasta lähti päiväretkelle suistoalueelle Tigreen.

Lassen mukaan lähti minä, Pehu, Katja ja Jussi. Ensiksi kävimme La Rivienda-ravintolassa Uruguayn ja Maipú:n kulmassa sopimassa yhteisestä illallisesta. Tarkoituksemme on joka maassa tarjota yhteinen illallinen matkabudjetista. Argentiinassa kun oltiin, haluttiin tarjota sitä oikeata, hyvää pihviä. Neuvottelut olivat monimuotoiset, ja monipäiväiset ja argentiinalaiseen tapaan asiat muuttuivat. Saimme kuitenkin Lassen avulla sovittua illallisesta, joka kustansi 100 argentiinan pesoa per nassu ja piti sisällään juoman, empanadan, bife de llomon con ensalata tai papas fritas, ranskalaiset, kera sekä tietenkin jälkkäriksi heladoa, eli jätskiä. Diili oli hyvä, vaikkakin Uruguayhin ei jäänyt niin isoa budjettia illalliselle, ehkä mennään yhdessä McDonald’siin.

Ravintolalta lähdimme kohti Plaza Sanmartinia  ja Lasse vei meidät Suomen suurlähetystöön. Oli hauska käydä siellä vierailulla, vaikka pääsimmekin vain lasin taakse puhumaan mikkiin. Saimme hiukan käytännön neuvoja, kuten sen, että jos jotain joltain pöllittäisiin, olisi suurlähetystö se paikka josta saisi apua.

Lounaalla syvennyimme Argentiinan yrityskulttuuriin, politiikkaan ja normaaliin elämään. Lasse kertoi mm. Argentiinan kovasta inflaatiosta, ja kuinka se aiheuttaa jatkuvaa epätietoisuutta tulevaisuudesta. Pahemmin ei suunnitelmia tehdä pitkälle tulevaisuuteen. Lasse kertoi myös Argentiinan BKT:n jatkuvasta sahaamisesta ja siitä, kuinka Argentiinassa trendinä on ollut äkkirikastuminen jollain uudella tuotannolla tms. ja sen jälkeen sen hylkääminen. BKT taitaa nyt olla vuoden 86 tasolla, eli mitään kehitystä ei oikein synny.

Ilmeisesti myös yrityksen perustaminen on sangen vaivalloista ja haastavaa, Suomessa keskimäärin yrityksen pystyttäminen kestää 17 päivää kun Argentiinassa vastaava luku on 144 päivää. Verotus on kovassa nousussa, mikä johtaa siihen, että ne jotka tekevät asiat oikein kärsivät, ja ne, jotka eivät maksa veroja ja tekee pimeää bisnestä vaan voittaa.

Lounaan jälkeen jatkoimme Jardín Zoológicoa, eli paikallista eläintarhaa kohti. Fiilistelen todella paljon eläintarhoja ja niiden “keräilyä” eri maissa. Olin kuitenkin muiden ohella aika pettynyt tähän Buenos Airesin eläintarhaan, sillä eläimet vaikuttivat surullisilta ja eläintarha oli jotenkin todella kurja ja ahdistava. Oli kuitenkin kiva nähdä norsu, llamoja, jääkarhu, pingviinejä ja kirahveja. Eläintarha kierroksen jälkeen menimme metroon ja tarkoituksena oli palata hotellille. Lippujen myyjät olivat ilmeisesti kahvitauolla, joten meidän piti hypätä aitojen yli päästäksemme metroon.  Hiukan jännitti, sillä olihan se hölmöä jättää välistä 2,5 pesoa maksava lipunosto. Metro matka sujui kuitenkin mukavasti ja pääsimme hotellille hyvin. Lasse lähti hakemaan tyttöystäväänsä ja me menimme lepäämään. Päivä Lassen kanssa oli mitä antoisin.

Illalla kokoonnuimme hotellin ala-aulaan mennäksemme La Riviendaan yhdessä. Hajaannuimme eri takseihin ja kaikki saapuivat hiukan tipotellen loppujen lopuksi ravintolalle. Meille oli varattu koko ravintolan yläkerta, ja oli kiva viettää iltaa yhdessä. Sakke mursi jäätä kilistelemällä ensimmäisen, sitten minä puhuin vähän ja Lassekin kertoi touhuistaan Argentiinassa. Lasse on perustamassa omaa paperialan konsulttifirmaa Buenos Airesiin toiminta-alueenaan Argentiina ja Uruguay. Täällä ilmeisesti ostetaan tehdas ja opitaan käyttämään sitä, mutta ei haluta eikä viitsitä kehittää toimitoja sitten yhtään. Tässä Lasse näkee markkinaraon ja koska on niin ihastunut Argentiinalaiseen elämään, on myös valmis näkemään sen eteen vaivaa.

Maittavan illallisen jälkeen suuri osa porukkaa lähti nukkumaan seuraavan aamun aikaisen herätyksen takia.

Ciao ! Johanna

Buenos Aires, 3. päivä, tiistai 13.3.2012

Hola!

Matkakohteessa Sakari “llevo en timon” Vuorinen. Tiistai alkoi Etelä-Amerikkalaistyylisellä aamupalalla, johon kuului vaaleaa leipää, dulce de lecheä, munakasta, perunaa, kinkkuviipaleita, hedelmäsalaattia, appelsiinimehua, teetä ja kahvia.

Aamupalan jälkeen lähdimme turistikierrokselle Buenos Airesin keskusta-alueelle. Kävimme läpi kohteita, jotka ovat tärkeä osa BA:n identiteettiä. Kohteisiin kuului mm. Recoletan hautausmaa, La Bocan Caminito, Obeliski, Plaza De Mayo, sekä merkittävimmät viheralueet. Kierroksen alkupuolella kävimme ottamassa yhteiskuvat lakikoulun portailla, joka näytti aivan eduskuntatalolta! Koulun vieressä oli myös mielenkiintoinen puisto, jossa oli iso metallista kyhätty tulppaani joka sulkeutuu yöksi ja aukenee aamuisin. Jatkoimme matkaamme Recoletan hautausmaalle, joka oli käsittämättömän upea paikka! Hautausmaa oli täynnä ihmeellisiä hautakammioita ja kävimme mm. Evita Peronin haudan edessä. La Bocassa vierailimme Caminiton lisäksi myös Boca Juniorsin kotistadionilla, joka oli hieno kokemus ja osalle sieltä tarttui mukaan Boca Juniorsin fanituotteita. Saimme kuulla myös mielenkiintoisen tarinan siitä, kuinka Ruotsin lippu on määritellyt Boca Juniorsin sini-keltaisen värin. Caminitossa kävimme nauttimassa kuva-, musiikki-, tanssi- ja väritaiteesta. Talot Caminitossa olivat maalattu monilla erilaisilla ja kirkkailla väreillä, mikä teki siitä ainutlaatuisen paikan. Huhujen mukaan tango on syntynyt näillä kulmilla, joten Seinäjoella voi sitten kehuskella tälläkin asialla.

Bussikierroksen jälkeen osa meistä jäi hotellille, mutta itse lähdin Jaakon, Antin ja Tanelin kanssa trendikkäälle Palermon alueelle etsimään ruokailupaikkaa. Menimme Palermoon metrolla, jota oli helppo käyttää ja joka oli samalla todella halpaa (2,5 pesoa = 0,4 € /lippu). Söin paikan päällä Pizza de muzzarellan cervezan ja hyvän seuran kera, ja herkullista oli! Hieman myöhemmin joukkoomme liittyi myös Pehu, Janne ja Katja. Kaupungissa pyörimisen yhteydessä, pidin yhteyttä Francikseen radiopuhelimen yhteydellä. Franciksen koodinimi oli “hiiri” ja itsehän olin vastaavasti “kettu”. Ruokailun jälkeen menimme ottamaan arskaa ja nauttimaan oluesta Plaza Italialle, koska sää oli niin loistava (+25 C ja aurinko paistoi). Olimme tietysti ilman paitaa, mikä jostain syystä aiheutti paikallisissa ihmisissä huvittuneita ilmeitä. Auringon laskettua talojen taakse, jatkoimme matkaamme hotellille, jossa osa porukasta valmistautui lähtemään tangoillalliselle.

Me muut hengailimme hotellilla, kunnes lähdimme illaksi paikalliselle klubille nimeltä “Liquid”. Näytin järjestyksenvalvojalle ovella passikopiotani, joka meni helposti läpi henkilötodistuksesta. Klubilla oli hauskaa ja tutustuin muutamaan brasilialaiseen, sekä argentiinalaiseen. Jossain vaiheessa iltaa tangoa katsomassa ollut porukka liittyi seuraamme klubilla. Tangoiltama oli ollut kuulemma todella hieno kokemus! Klubin tanssilattialla paikalliset amigot nälkäilivät senoritojamme kuin viimeistä päivää, mutta suojelimme omiamme parhaamme mukaan.

Yön pimeinä tunteina meidät ajettiin ulos klubilta, koska se meni kiinni ja lähdimme tien varteen saalistamaan radio-taxeja! Lopulta otimme kaksi radio-taxia, koska yksikään ei suostunut ottamaan 6 henkeä kyytiinsä. Noin parin minuutin kyydin jälkeen aloimme Tanelin ja Jaakon kanssa epäilemään taksikuskin luotettavuutta, joten juoksimme ensimmäisissä punaisissa valoissa ulos kyseisestä taksista. Saimme nopeasti uuden taksin ja pääsimme “turvallisesti” takaisin hotellille! (Noin klo 04.00 aikoihin hotellin käytäviltä kuului outoja ääniä ja huhujen mukaan turvakameranauha sisältää mielenkiintoista materiaalia ystävästämme Don Tanelista )

Kettu kuittaa!